Polkupyörällä Järvenpäässä

Siitä on muutama vuosi kulunut, kun viimeksi ajoin itse polkupyörällä. Vielä vuosi tuhannen vaihteessa omistin itse kustomoidun harjoituskilpapyörän, jolla päivä lenkit venyivät joskus 120 kilometriin. Silloinen pyörä oli kuitenkin hyötyliikuntaväline, työmatkapyörä. Kuljin silloin Mellunmäestä Kamppiin, sitten Kivenlahdesta – Kamppiin, jonka jälkeen vielä Kivenlahdesta – Kaisaniemeen sekä Herttoniemen rannasta – Hakaniemeen. Pyörästä jouduin luopumaan työmatkoilla, kun vaihdoin ammattia, ja aloitin taksinkuljettajana. Autohalleissa ei ole suihkuja tai sosiaalitiloja missä vaihtaa vaatteita.

Kokemusta siis kaupunkipyöräilystä on melko runsaasti. Liikkuminen pyörällä 1990 ja 2000 lukujen Helsingissä oli vaarallista ja tarkkana sai olla koko ajan. Silloin kehittyi myös tunteiden aisoissa pitäminen aivan uudelle tasolle. Noin 20 kilometrin matkalla, olisin helposti saanut 2 – 3 hermoromahdusta tai tappelua aikaiseksi, autoilijoiden, kävelijöiden ja bussikuskien kanssa. Totuus kuitenkin on, että olen aina ollut tapauskohtaisesti kävelijä, autoilija, motoristi tai pyöräilijä, ja näen tilanteita monesta eri näkökulmasta. Ihmiset tekevät virheitä, joskus vähän rikkovat liikennesääntöjäkin, mutta kohdalleni ei kovin montaa kertaa ole sattunut vahingoittamistarkoituksessa käyttäytyvää henkilöä.

Tänäänkään en sellaista kohdannut. Ajoin Jampasta, Järvenpään huipulta kohti keskustaa melko rennosti noin 15 minuuttia. Matkalla 2 kertaa jouduin pysähtymään risteyksessä, kun jalankulkija seisoi keskellä tietä ja molemmat katsoivat minua suoraa silmiin. Kumpaakin yritin katse kontaktin jälkeen ohittaa, ja molemmat ottivat askeleen samaan suuntaan, jolloin tällainen ylipainoinen tasapainoileva pyöräilijä joutui hakemaan tukea maapallon pinnalta molemmilla jaloilla. Takaisin tullessani en kohdannut mitään, ongelmia. Muistin menomatkalta, missä kohti katu oli siinä kunnossa, että kannatti kiertää tai vaihtaa puolta.

Autoilijan ja motoristin näkökulmasta pyöräilijät ja jalankulkijat sopivat hyvin samalle pyörä-/kävelytielle, mutta kävelijänä tai pyöräilijänä huomaa, kyllä miten väistelyä tapahtuu jo parin kilometrin matkalla, ja kun kevät tuo lisää pyöriä liikenteeseen vaaratilanteita tulee varmasti lisää. Motoristi kaipasi myös peilejä ohjaustankoon.

1990 luvun lopulla Helsingin Bulevardilla otettiin käyttöön pyöräkaistat. Ne muutettiin melko nopeasti yksisuuntaisiksi, sitten vielä lisättiin poliisit ratsaamaan väärin ajavia pyöräilijöitä. Ajatus on kuitenkin hyvä, Järvenpäässäkin kannattaisi jakaa pyörätiet keskiviivalla jalankulkijoille ja pyöräilijöille.

Jostain syystä vain Mannilantie Neuvoksenkujan ja Sibeliuksenkadun välillä oli poistettu hiekasta. Hiekat kannattaa poistaa nyt, kun on vielä märkää ja katupölyt eivät nouse keuhkoihin.

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.